Nostalgian äärellä ~ Full moon wo sagashite

Mangaka: Arina Tanemura
Japaniksi julkaissut: Shueisha, ilmestynyt Ribon lehdessä
Suomeksi julkaissut: Egmont kustannus

Tämä olisi ensimmäinen "Nostalgian äärellä" niminen blogi postaus. Mietiskelin, että olisi hauska idea ottaa itselleen ns. nostalginen manga-sarja luettavaksi ja pohdiskella onko kyseinen sarja tuonut uusia ajatuksia lukiessa vai muistaako sitä kaiken aivan erilailla.  Ensimmäiseksi sarjaksi halusin ottaa, Full moon wo sagashite nimisen shoujo-sarjan. Tämä blogi kirjoitus tulee kuitenkin olemaan pieni pinta raapaisu itse sarjasta enkä välttämättä lähde sen suuremmin itse tarinaa kertomaan alusta loppuun. Vaan kirjoittelen hieman ajatuksia mitä sarjaa lukiessa ehkä saattoi tulla esiin. 

Tämä postaus saattaa sisältää spoilereita sarjasta!

Ensimmäisen volumen takateksti:

Nuori Mitsuki unelmoi laulajan urasta, mutta paha kasvain estää tämän toiveen toteutumisen. Hänen kohdalleen osuvat kuoleman sanansaattajat mullistavat kuitenkin Mitsukin elämän, ja hän nousee kuoleman varjosta tähdeksi musiikkitaivaalle. Mutta kuinka kauas Mitsukin siivet kantavat?

Lukemisen jälkeiset ajatukset:

Full moon wo sagashite on japanissa julkaistu vuonna 2001 ja suomeksi Egmont kustannut julkaisi sarjaa 2007-2008 vuosina. 

Full moon ei kuitenkaan ole itselleni ensimmäisiä Arina Tanemuran sarjoja. Vaan ensimmäinen sarja häneltä oli Kamikaza Kaitou Jeanne mitä lainailin paikalliselta kirjastolta teini-ikäisenä. Jo silloin tykästyin todella paljon Arinan piirustus tyyliin ja teini-ikäisenä hänen sarjat tuntuivat olevan silloin sitä parasta. Tosin tuohon aikaan en ollut vielä paljoa erilaisia sarjoja lukenut. Saatika sitten kirjastossa ei paljoa eri sarjoja ollut tarjolla.

Silloin aikoinaan kun Arina Tanemuran muita sarjoja oli julkaistu suomeksi, niin en ollut niitä saanut ostettua julkaisu tahtiin. Mutta myöhemmin sain kuitenkin ostettua Time strange Kyokon ja Kamikaze Kaitou Jeannen ystävältäni omaan manga hyllyyn ja vieläkin ne tuolla ovat muiden suomi manga-sarjojen joukossa. 

Kun aloin uudelleen lukemaan tätä sarjaa, mielessäni oli pienesti jotain muistoja siitä millainen tämä manga oli & millaisia hahmoja tässä oli. Mutta loppujen lopuksi en sarjan viimeisistä pokkareista paljoakaan mitään muistanut. Kun luin ensimmäistä pokkaria minulla alkoi muistumaan mieleen kuinka melodramaattisia Arina Tanemuran sarjat yleensä ovat. 

Full moon wo sagashite kertoo Mitsuki nimisestä tytöstä jonka molemmat vanhemmat ovat kuolleet ja hän asuu mummonsa luona. Mitsuki rakastaa musiikkia ja haluaa kovasti laulajaksi, mutta hänellä on kasvain mikä kuitenkin estää laulamisen. 

Sarjan alussa Mitsukille ilmestyy kaksi kuoleman saattajaa, Meroko & Takuto. Mitsukin ei kuitenkaan pitäisi nähdä heitä ja tämä johtaa sitten siihen, että kaksikko kertoo Mitsukilla olevan enään vuosi aikaa elää. Tämä saa Mitsukin haluamaan yrittää laulukoetta, mutta hän on kuitenkin liian nuori mitä hän oli ilmoittanut lomakkeessa. 

Takuto päättää auttaa Mitsukia ja antaa tälle pillerin mihin hän oli tiputtanut omaa vertaan. Tämän syötyään Mitsuki pystyy muuttumaan 16-vuotiaaksi Takuton avulla. 

Mitsuki läpäisee laulukokeen ja mutkien kautta tästä alkaa hänen laulaja uransa. 

Sarja kokonaisuudessaan aikalailla pyörii Mitsukin laulajana olemisen, vanhojen tunteiden käsittelyn kanssa, kuolema tematiikan ja epämääräisten romanssi kierteiden ympärillä. 

Jos sarjassa oli jotain draaman tapaista hahmojen ympärillä niin se aina tavalla jos toisella jotenkin liittyi Mitsukiin tai tämän läheisiin. Omalla tavallaan kaikki draaman kaaret olivat omanlaisia noidankehiä. 

Lukiessa pohdiskelin sitä miten minulla oli jäänyt kyseisestä mangasta semmoinen olo, että se oli todella hyvä sarja. Mutta nyt kun sarjaa oli uudelleen lukenut, 2-3 pokkarien kohdalla alkoi tulemaan semmoinen fiilis, että "onpas tämä nyt väkisin melodramaattista ja viulujen vingutusta". 

Mietiskelin,että onko silloin teini-ikäisenä kuitenkin kokenut sarjan jotenkin paljon syvällisemmäksi ja tunteikkaaksi sarjaksi. Mutta nyt kun aikuis-iällä sitä luki, niin itselle tuli lähinnä semmoinen olo, että väkisin surullisia viuluja vingutetaan ja onpas nyt kaikki kurjaa. 

Mutta toisaalta Full moon:ssa on hyvin voimakkaita aihepiirejä mitkä voivat saada tunteet pintaan. Sarjassa kun käsitellään paljon kuolemaa, menetystä ja erilaisia tunne tiloja. Mitkä voivat toki olla teini-ikäiselle lukijalle hyvin voimakkaita ajatuksia herättäviä. Mutta nyt kun luin sarjaa, niin tuntui että uuvuin todella nopeasti sitä lukiessa. 

Myös tuntui, että samaan aikaan mangassa tapahtui paljon, mutta välillä tuli ehkä semmoinen fiilis että vähän liikaakin tapahtui ja tuntui, ettei ehkä välillä pysynyt ihan kartalla et mitäs nyt olikaan tapahtumassa. Myös sarjaan vain yhtäkkiä ilmestyi joitain sivuhahmoja joista ei hirveästi kerrottu mitään ja sitten niistä tavallaan tuli ns. tärkeitä hahmoja loppu tarinan kanssa. 

Tietty oli kiva, että sivuhahmojenkin taustoja oli kerrottu ja millä tavoin nuo kuoleman saattajat liittyivät Mitsukiin tai hänen läheisiin. 

Loppu ajatukset:

Arina Tanemuran suomennetut sarjat ovat edelleen itselle hyvin nostalgisia ja omalla tavallaan niistä tykkään kuitenkin. Vaikkeivat ehkä välttämättä enää ole mitenkään kovin maata mullistavia saatika sitten mitään uusia ajatuksia tuovia.

 Full moon:in suomi pokkareita lukiessa välillä mietin, että "olenko liian vanha lukemaan tätä". En tiedä saiko jotkin suomennos muodot sarjan tuntumaan jotenkin "lapselliselta". Vaikka noh nuorille tytöille tarkoitettu sarjahan tämän on. Mutta sitten toisaalta, kun sarjan tematiikkaa yms. mietti niin välillä Full moon:ssa oli "aikuismaisia" ajatuksia. 

Lukiessa huomasin, että jotenkin tunsin Mitsukin olevan jollain tapaa raivostuttava hahmo. Mutta sitten kuitenkin samaan aikaan mietin, että hän oli myös surullinen/säälittävä. Mitsukia myös esitettiin vahvaksi hahmoksi välillä. Pitää kuitenkin muistaa et kyseessä oli 12-vuotias tyttö. Joten ajatus maailma hänellä on mitä on ja tietysti kiukuttelee typeristä asioista. Myös jollain tapaa itseäni alkoi ärsyttää jatkuva "Eichi sitä ja Eichi tätä" meininki. Mutta sitten samaan aikaan Mitsukin ajatukset Eichin uudelleen näkemisestä oli jotenkin surulliset ja hyvin masentavat. 

Jostain syystä koin Full moon wo sagashiten uudelleen lukemisen todella uuvuttavaksi kokemukseksi. En ole varma oliko syynä sitten tuo väkinäinen viulujen vingutus ja melodramaattisuus. Vai muistinko sarjan olevan vain paljon parempi mitä sen nyt loppupelissä sitten koin? 

Toisaalta oli ihan hauska taas tarttua tähänkin sarjaan vaikkakin luku kokemus saattoi jättää hieman meh-fiiliksen. 

~ Sparklerin